top of page

Paula K. Hoffrénin tarina

Vuosi 2015 oli monella tapaa käänteentekevä vuosi minulle ja perheelleni. Tuli kuluneeksi kymmenen vuotta avioliittomme siunaamisesta, poikamme syntymästä ja mieheni Ville Niittysen pappisvihkimyksestä. Opinnot, työ ja ura oli jo aiemmin vienyt minua mukanani eri kaupunkeihin, myös ulkomaille. Mieheni tultua valituksi Kaarinan seurakunnan kirkkoherraksi, oli tavarat jälleen pakattava ja muuttolaatikot kannettava uuteen kotiin uudessa kaupungissa. Oli etsittävä uusi koulu pojalle ja uusi musiikki-instituutti saksofoni opinnoille. Poika läpäisi Turun Konservatorion pääsykokeet ja opinnot maineikkassa musiikki-insituutissa alkoi suurella innolla ja arvostuksella syksyllä 2015.

Koin, että tuli aika kehittää kotitoimistoani Viestintätoimisto IdeaHiomoa. Hyvä pohjatyö oli tehty Raumalla kuuden vuoden aikana. Tunnettuutta kirjoittajana oli ja hyviä yhteistyökumppaneita. Oli aika keksiä ja luoda jotain uutta. Syksyllä 2013 tehty sukututkimus oli uudistusprosessin pohjana. Halusin uuden nimen, jossa yhdistyisi arvostus esivanhempiani kohtaan ja joka kertoisi kuulumiseni vanhaan pappissukuun sekä vahvistaisi identiteettiäni pappilakulttuurin ylläpitäjänä. Harkinnan jälkeen päädyin hakemaan 2. esi-äitini sukunimeä. Isäni on sekä äitinsä että isänsä kautta Hoffréneja. Tästä syystä viestintätoimistoni nimeksi valikoitui Paula Hoffrén Consultancy.

Päivityksiä tulee pian
Once posts are published, you’ll see them here.
Recent Posts
Archive
Search By Tags
    bottom of page