top of page

Yllättävää lietsontaa

Suomen ensimmäinen terroritekona tutkittavana oleva tapahtuma Turussa herättää meissä vahvoja tunteita. Tässä muutamia viestinnällisiä huomioita.

Näkyviä lausuntoja antavien tahojen ja johtavien poliitikkojen tulisi välttää liian aikaista kommentointia, eikä lähteä johtamaan harhaan kansalaisia ennen virallista viranomaistiedotetta. Huhujen levittämistä halutaan vältettävän, mutta pääministeri itse antoi ymmärtää puoli vuorokautta ennen poliisin virallista vahvistusta, että terrorismista ei ole kyse. Asia vähintään hämmentää.

Pidän piispa Jolkkosen maailmankuvaa naiivina, joka on kaukana realiteeteista. Onko henkilö kykenevä vaativampiin tehtäviin, jos sokeasti uskoo, että "Tässä särkyi yhteinen unelma siitä, että Suomi voisi säästyä terroristisilta teoilta." Me emme ole eläneet enää vuosikymmeniin Lintukodossa. Asiaa olen avannut ja perustellut lukuisissa kolumneissani.

Missä oli maanlaajuinen suruliputus ja hiljainen hetki, kun raisiolainen nuori kavereineen teki vapunyönä -99 väkivallantekoja 13 ihmiselle? Itse tein paraikaa silloin Suomen ensimmäistä gradua pelonmaantieteestä ja vietin kyseisen vapunyön Turun keskustassa.

Kun Suomessa tai maailmalla tapahtuu väkivallantekoja tai terrori-iskuja, ensimmäisenä poliitikot kehottavat ponnekkaasti olla lietsomasta vihaa ja pelkoa, ylipursuavaa lietsontaa halutaan kansalaisten välttävän tekijän taustoihin liittyen. Samoin koston kierre kuten itse väkivalta tuomitaan.

Mutta näyttävät, sanoisinko lietsovat, maanlaajuiset suruliputukset ja televisioitavat hiljaiset hetket kaupunkitilassa nimenomaan lietsovat pelkoon ja hysteriaan suomalaisia. Halutaanko nykyhallituksen maahanmuuttolinjauksille näin oikeutta? Itseäni hämmentää suuresti kirkon yliampuva osallisuus tähän. Näyttävään tempaukseen osallistuminen ei kuuluu kirkon asialliseen surutyöhön. Osallistuiko kirkko itse näin pelon lietsontaan?

Kaupungin puolestaan olisi hyvä tiedostaa, että musta on surunväri. Sinivalkoisen valaistuksen käyttö tässä tapauksessa puolestaan lietsoo pelkoon ja väkivaltaan. Lisäksi pohjolasta käsin tämä viestittää ennemminkin sitä, että meillä on kompleksi. "Vihdoin saatiin Suomikin kartalle. Meilläkin on ison maailman juttuja täällä." Kauniiksi tarkoitettu ele kääntyy itseään vastaan.

Päivityksiä tulee pian
Once posts are published, you’ll see them here.
Recent Posts
Archive
Search By Tags
    bottom of page